*** Irjalan Omakotiyhdistys on vireä eri harrastusmuotoja jäsenkunnalle tarjoava yhteisö.  ***  Yksi vireästi toimiva toimintamuoto on, että yhdistyksellä on oma kuoro "Stemmaset" , joka esiintyy mm. omissa juhlissa, retkillä sekä naapuriyhdistyksien erilaisissa tilaisuuksissa. *** Stemmaset -kuoroa johtaa Markku Huhtala ja häneen voi ottaa yhteyttä, jos haluat liittyä mukaan. ***
Etusivu
Harrastukset
Historia
Kirppis
Kokouskutsut
Kuvagalleria
Irjalan Makasiini
Linkit
Makasiiniviesti
Puheenjohtajan palsta
Rekisteriseloste
Uutisia
Vuokrattavat laitteet
Yhdistyksen säännöt
Yhteystiedot

 

Irjalan Omakotiyhdistyksen historiaa.


Irjala mainitaan nimeltään ensimmäisen kerran Kirsti Arajärven kirjoittamassa Messukylän historiikissa. Vuonna 1540 Takahuhti oli Messukylän talorikkain kylä.  Täällä oli 28 taloa.  Vuodelta 1550 on mainittu, että irjaiset pitivät Irjalaa, Huikasta sekä Papusta, isäntänä Lauri Irjain. Irjala oli muodostettu ratsumiestilaksi, josta tuli varustaa mies ja hevonen.

Irjalan ratsutilan viimeinen isäntä oli Kaarle Kustaa Irjala, joka isännöi keisari Nikolain II aikana.  Kaarle Kustaa Irjala joutui vaikeuksiin ja hän myi Irjalan kartanon 9.6.1904 Antti Ulrik Lehtoselle.

Tampereen kaupunki osti tilasta 1/3 osan 31.1.1950 ja loput v. 1954.  Tämän jälkeen kaupunki pääsi todenteolla suunnittelemaan alueen asemakaavaa.

**************************

ERÄÄN  ARAVAN  RAKENTAMINEN
Iivari Hankalan kirjoitus "Irjalan Omakotiyhdistys ry:n kirjasta " 30 vuotta työtä omakotiväen hyväksi 1961 - 1991". Toimittaja Kusti Syväjärvi. Kustantaja Irjalan Omakotiyhdistys ry. Painopaikka Painomanse Oy.

Kotipuolessa ennen sanottiin, että Tampere on Ikaalisten Ameriikkaa ja Kyröskoski Kanaada.  Näissä merkeissä tulikin muutettua tänne 1950-luvun alussa.  Tapasin täällä saman heimolaisen tytön, jonka sukunimi olympiavuonna muutettiin Hankalaksi.  Alkuvuodet asuimme vaimon kotona, kunnes vuokralautakunta osoitti omakotitalon yläkerran Petsamosta.  Sodan jälkeisenä aikana maalta muuttaneet, joilla ei ollut maansaantioikeutta, olikin lähes mahdotonta saada kuin korkeintaan alivuokralaisasunto Tampereelta.  Anoimme aravaosaketta lähes jokaisesta asuinpaikakseni sopivaksi katsomastani rakennettavasta yhtiöstä.  Kuitenkin omarahoitusvaatimuksen ollessa 20% hinnasta, anomukseni jäi aina hyväksymättä.  Maalta muuttaneena pohjimmaisena mielessä oli kuitenkin oma tupa ja puutarha, kunnes lomamatkan aikana oli tullut tieto vuokratonttianomukseni hyväksymisestä.  Riemu oli tietenkin rajaton.  Saatuamme tietoomme tonttimme sijainnin, lähti nelihenkiseksi muodostunut perheemme kohti Takahuhtia.  Löysimme paikan helposti entiseltä Irjalan kartanon viljelysmaalta.  Pidimme evästauon pyörtänöllä silmäillen ympäristöä, jossa oli muutamia aloitettuja taloja.  Tähän tulee oma pesä, oli päätös joka siinä syntyi.  Unelmamme pisti paperille asuintalomme isäntä rakennusmestari Martti Laihonen.  Seuraava selvitettävä asia olikin lainoitus.  Ensisijaislaina, joka oli aravan saannin ehtona, olikin noina aikoina lujassa.  Ne saatiinkin lopulta osa vakuutusyhtiöltä ja pääosa pankilta.  Kevätpuolella 1957 tuotiin tekoseudulta hankitut puutavarat tontille, jotka emännän kanssa taapeloitiin.  Vappuhumusta selvittyämme alkoi ruokamullan kuoriminen kolmantena toukokuuta. Ystävien apua saaden ja iltamyöhään ahertaen sokkelilaudoitus oli valmis 15.6., jolloin oli betonitalkoot.  Ääni betonimyllystä oli tuttu noina aikoina.  Näin päästiin runkoa pystyttämään.

Jatkoimme työtä saman työkaverin kanssa , kunnes eräänä viikonvaihteena naulat olivat lopussa.  Apu löytyi siihen.  Sain samaan aikaan rakentaneen Kusti Syväjärven tontilta suuria nauloja, joilla kattotuolit ovat pysyneet kiinni.  Naapuriapu oli noina aikoina arvokasta.
Illat ja vapaa-ajat touhuten olikin puolitoista kerrosta omakotitaloa harjassa heinäkuun alussa.

Sisätöitä teimme yhdessä vaimon kanssa.  Sähkö- ja putkityöt tehtiin ammattimiesten toimesta, samoin piippumuurari oli urakoituna.  Syyskuun 14. päivänä oli keittiö ja kamari niin paljon kunnossa, että voimme tuoda tavarat sisään.  Pienten ihmisten yksi unelma alkoi toteutua.  Nyt alkoikin yläkerran kuntoon laitto, olihan kustannukset laskettu niin, että tulo mikä sieltä saatiin oli välttämätön edellytys lainojen maksuun.  Sinne tulevan vuokralaisen ammattitaito olikin tarpeen talon viimeistelytöissä.  Maalarimme perhe muuttikin yläkertaan vuoden 1958 alussa viihtyen siellä 9 vuotta, kunnes oma talo nousi kadun vastakkaiselle puolelle.  Saunan avajaiset olivat kevättalvella, joten elämä jatkui entistä puhtaimmin mielin ja vartaloin.  Rakennusaika oli kolme vuotta ja säädetyn ajan kuluttua saimme viranomaisten hyväksymisen työllemme.

  IIVARI  HANKALA


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sivu päivitetty 07.02.2016/Webmaster